Viikonloppu täynnä tuntureiden huiputuksia! (:

Nyt on taas ulkoilutettu vaelluskenkiä 28 kilometrin edestä. Ei paha. (: 

Viikonlopun vaellukset painottuivat Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon, mutta kipaisin myös Kittilän Kumputunturille. 

Kuin pieni pala "saaristoa" tunturissa, vaelluslenkki 8km 

Töiden jälkeen perjantaina lähdimme Tiinan kanssa kohti Kittilää. Auton ikkunasta katsottuna Kumputunturin silhuetti muistutti jylhää Saanaa. Tiina jaksoi kiivetessämme muistuttaa, että Kumputunturi on tasan 50 metriä korkeampi kuin Levi.  

Matkanvarrella oli vanha kota, mikä oli jo parhaat puolensa nähnyt. Joka tapauksessa ihan hyvä taukopaikka, vaikka me jatkoimmekin siitä ylöspäin. Reitti kulki ensin metsikössä, jonka jälkeen nousimme selkeästi tunturiin. Polkukin muutti muotoaan, mutta sen erotti yhä. 

Ylhäällä odotti pala kuivanmaan saaristoa. Huippu oli kasvien osalta karu ja vaikka maaperä olikin suurien kivilohkareiden muodostama, se oli todella nätti paikka. Ihasteltavaa löytyi niin palovartijan entisestä autiotuvasta, jossa oli ihan oikeat sängyt ja kotoisa tunnelma. Makkaroiden käristelyyn huipulla oli söpö 8-kanttinen huvila. Se oli ihana!

Palattuamme autolle ja ajettuamme muutaman kilometrin meitä aiemmin vastaan tullut porukka liftasi tien reunassa. Heille oli käynyt huipulla niin, että he olivat lähteneet laskeutumaan alas väärää puolta tunturia, joten kävimme heittämässä heidät tietä pitkin autolle. Olivat kyllä onnellisia ja väsyneitä matkalaisia.

 

 

Aja hiljaa autollas vain, tai muuten renkaahat puhkeaaaa....,  vaelluslenkki 9,5km

Olin kuullut Pyhäjärventien olevan kuoppainen, joten osasin varautua siihen. Köröttelin hitaasti, kuoppia väistellen kohti pitkältä tuntuvaa tien pätkää. Kunnes parkkipaikka levittäytyi isona eteeni. 

Vaihdoin tennarit vaelluskenkiin ja lähdin kulkemaan  melko pusikkoista kinttupolkua kohti Aakenustunturin Vareslakea. Ylempänä oli isoja peukalon pään kokoisia kypsiä mustikoita, joten matkanteosta ei meinannut tulla välillä mitään, kun kyykin yhtenään mustikanvarpujen tasalla. 

Vareslaelta oli hienot maisemat joka suuntaan, suota, metsää, järviä, lampia ja muutama isompi autotie. Yllästunturin laskettelukeskuskin näkyi sinne selkeästi, aivan kuin olisi seissyt tunturin vieressä.  Laskeutuessa näin hienon valkoisen poron, mutten saanut siitä mitään onnistunutta kuvaa, sillä se oli niin kaukana eikä päästänyt lähelle. 

Reitti tunturista alas kulki Pyhäjärven autiotuvan kautta, mikä sekin oli hieno paikka. Tuvan seinät olivat kaiverrettu niin nimin, nimimerkein ja suosikkibändein. Matka jatkui tuvalta rantaa myöden kohti autoa. Aivan lähellä Pyhäjärven autiotupaa ja sen laavuja oli kota, eikä sieltäkään paljolti matkaa ollut takaisin parkkipaikan laavulle ja sen takana olevalle kodalle. Täytyy siis todeta, että järven rantaa kulkevalle on monta pysähdyspaikkaa kyseisellä matkalla. Loppuu ennen pitkää eväät, jos monesti pysähtyy. Vastaantulijoita ei ollut, paitsi rantataipaleella.

Kukaksen kestävöidyn reitin testaus, vaelluslenkki 10,6km

Pitihän sitä viimein raahautua Kukaksellekin ja kirjaimellisesti raahautumiseksihan se meni. Pitkä loiva ylämäki, lämmin keli ja pitkähihainen paita saivat hienvirtaamaan ja vaeltajan huohottamaan. Katselin ympärilleni - ei ketään. Joten otin riskin ja heitin puseron reppuun. Jatkoin matkaa tyytyväisenä, urheilurintaliiveihin ja pitkiin juoksuhousuihin

pukeutuneena. Oli mukavan viileää. 

Kukaksen kestävöity reitti alkoi ylempää kuin olin ajatellut, mutta se oli hyvä. Vielä kun sitä pitkin kulkee enemmän ihmisiä, saataisiin reitin keskiosa vahvemmaksi ja leveämmäksi. Jopa polun alta kulkevien putkien päät olivat maisemoitu.

Sain nauttia huipun rauhasta jälleen yksin.