Pikakelaus taaksepäin

Vappua edeltävänä lauantaina tein ensimmäistä kertaa simaa. Puristin sitruunat, sulatin sokerit ja yhdistelin kaiken isoimpaan kattilaan, mihin ei tosin mahtunut koko reseptin sisältö. Noh, siinä simaa kattilaan tehdessä tuli mieleen, että se kai olisi pitänyt tehdä ämpäriin, josta se sitten käymisen jälkeen pullotetaan. Ainut ämpäri mikä tuli mieleen, lojui suihkuhuoneen lattialla ja toimi apuna siivouksessa. Arvatenkin, en siis kumonnut kattilan sisältöä ämpäriin. Siirsin simakattilat uunipellin päälle ja laskin sen tupakeittiön nurkkaan lattialle. Huolenani oli, että sima käy liian innokkaasti, jolloin löydän sen seinältä. Se ei kuitenkaan käynyt, mutta maistui silti simalta ja vielä ilman inkiväärin aromia.

Terveiset jälleen Ylläksen lumisesta maisemasta. Kevät on täälläkin jo pitkällä tai no ainakin parkkipaikat ja tiet on sulia, mutta vielä voi hyvin hiihtää ja lasketella aamuisin. Sen jälkeen lumi muuttuu sohjoksi (ei kuitenkaan ihan sellaiseksi kuin Etelä-Suomessa kävelykaduilla).

Sunnuntai jäi mun kauden viimeiseksi laskettelupäiväksi, sillä loukkasin polveni. Onneksi oli ihana sää eikä hisseissäkään ollut hirveä ruuhka. Joten lähinnä harmittaa vain se, jos polvi ei tästä palaudukaan. Ainakin se on todella kipeä.

Romanttisia haaveita ja komediaa

Uusia tuulia Äkäslompolossa

Voi kyllä! Äkäslompoloon avattiin perjantaina ihka oikea elokuvateatteri. Ensimmäisenä elokuvana esitettiin Suomen elokuva ensi-illassa oleva Mika Ronkaisen Laulu koti-ikävästä. Dokumenttielokuva oli oikein hyvä, vaikkakin omaan korvaani särähti joidenkin kappaleiden sanoitukset, jotka vaikuttivat niin tekemällä tehdyiltä. Sävelet olivat ihania ja kauniisit soitettu viulukin sai helposti hyvälle mielelle.

Mahtavinta tässä elokuvateatterissa on ehdottomasti se, että saan olla mukana toiminnassa. En koskaan elokuvissa istuessani olisi uskonut, että jonain päivänä olisin itse siellä takakopissa ja huolehtisin elokuvan pyörittämisestä.

Meillä taitaa olla ainut elokuvateatteri, ainakin vielä, jossa ei ole trailereita muista leffoista saatika mainoksia elokuvien edessä. Siksi tekeekin mieli tehdä ainakin "suljethan puhelimesi" muistutus. Musta taitaakin kehittyä jonkin sortin jokapaikan höylä, kun tehtäväkenttä vain kasvaa kasvamistaan, enkä mielelläni kieltäydy töistä. Taidan nauttia hektisestä fiiliksestä tai ainakin silloin, kun kone toimii täydellisesti eikä hidasta työntekoa. (: Toivottavasti en ole matkalla kohti burn out:tia. Se olisi ikävää.


Kino Kellokas sijaitsee Luontokeskus Kellokkaan tiloissa ja tarjoaa elokuvia ympäri vuoden.
Mikäli vierailet Ylläksellä 29.8.-1.9.2013, niin suosittelen ehdottomasti Kino Ylläs -tapahtuman elokuvanäytöksiä ulkoilmateatterissa. Kokemus on mahtava ja  fiiliskin on siellä kohdillaan, kunhan osaa varautua muuttuvaan tunturisäähän sadeviitoin, makuupussein jne. (:


Tervetuloa nauttimaan Kino Kellokkaan ohjelmistosta sekä fiilistelemään mm. ihanaa ulkoilmaelokuvateatteria Kino Ylläkseen  29.8.-1.9.2013. (:


Kino Kellokkaan huhtikuun ohjelmisto julkaistaan pian täällä
https://www.facebook.com/KinoKellokas

Sen kuitenkin tiedän, että ensi keskiviikkona 10.4. klo 18 vuorossa on Quentin Tarantinon Django Unchained (K-16).

WebRep

currentVote

noRating

noWeight

Kämppiä ja kämppiksiä

Ennen kuin muutin Lappiin soluasuntoon, olin ehtinyt asua yksin jo seitsemän vuotta. Se on pitkä aika oman iän mittapuussa. Nakkilassa asuin perus yksiössä, jossa oli alkovi, ja ruman vihreä kylpyhuoneen lattia, mistä opin pitämään. Sen kämpän kalusteet seurasi kapeaa sänkyä myöten Espoon kämppään, kunnes vihdoin sain ihanan 120 cm levyisen sängyn. Espoon kämppä oli melkein samanlainen pohjapiirustukseltaan, mutta vain peilikuva edellisestä. Siinä oli aivan ihanat kylppärin kaakelit, sellaiset pienet vaaleat mosaiikkilaatat, jotka heijastivat eri sävyjä. Espoon kämppään tuli mun asumisen loppuaikana sekä valmistumisen kynnyksellä putkiremppa, joten asuin sitten osan ajasta evakossa Tonin ja Marin kämpillä. Oon isosti kiitollinen vieläkin väliaikaismajoituksesta. Tonin luona opin ensimmäistä kertaa elämään kämppiksen kanssa tai no olemalla itse se kämppis. Voi Toni raukka, sai varmaan ikuiset traumat niistä palapeilien hyödyntämisestä eteistansseissa.  :D

Tässä nykyisessä kämpässä on samaa Espoon kämpän kanssa se, että mulla on yhä tavaroita pahvilaatikoissa (ei sentään vaatejätesäkkejä kuten putkirempan aikaan), aivan kuin oisin juuri muuttanut tai muuttamassa pois. No toisaalta kohtahan sitä taas ollaan jossain päin Suomea.
Lisäksi kylpyhuoneen seinän tehostelaatat ovat samanväriset kuin Nakkilan kylppärin lattia.

Muistaakseni mun ensimmäinen reaktio kämpästä oli, että vau onpa uutta ja vihreää. On vihreä-keltaiset matot, vihreät verhot, haalean männyn vihreät kaapit, oliivin vihreä Teeman astiasto, jopa mun makuupussi sointuu tähän vihreyteen, se on itseasiassa sävy sävyyn Marimekon Unikkokuvioisten pyyhkeiden kanssa, joita on kaappi pullollaan.

Koska en varsinaisesti asu omassa vuokrakämpässä vaan solussa, niin en oikein voi tämän sisustusta uusiksikaan pistää. Olen kuitenkin saanut tupakeittiön seinälle kolme asiaa: seinäkellon, lämpömittarin (mikä näytti tänä aamuna +10 astetta) ja sammutuspeiton. Hih hei! Vielä kun tätä vihreyttä tasapainottamaan saataisiin se musta- tai tummanharmaa kulmasohva.

Kämppiksiä

Muuttaessani tänne solukämppään minua lievästi sanoen hirvitti, mitä tästä tulisi. Tässä kämpässä kämppikset ovat kuitenkin satunnaisia, he yöpyvät täällä yön tai muutaman, jonka jälkeen lähtevät. Tilanne on tavallaan hieman stressaava, koska koskaan ei voi tietää onko kämpällä joku muukin.

Olen kuitenkin tutustunut todella mukaviin ihmisiin, joiden kanssa on ollut hauska jutella taiteesta, linnuista, asuntokaupoista, vuokra-asuntojen hinnoista, karaokesta ja vaikka mistä.

Nyt olen asunut viikkoa vaille 2 kk:ta 17-vuotiaan kanssa. Tässä asumisessa on hyvät sekä huonot puolensa. Itse pyrin ajattelemaan positiivisesti, eli iloitsen pienistäkin asioista. Kämppis taas on aamuisin niin hapan kuin sitruuna, että en tiedä onko parempi olla aamuisin kokonaan hiljaa vai toivottaa rohkeasti hyvää huomenta.

Hetki sitten kämppiksinäni oli muusikoita ja heistä yhden 3-vuotiais lapsi sanoi näin yhtenä aamuna:
"Isi! Anna mehua". Saatuaan mehun lapsi tokaisee, "Minä en ollenkaan juo tätä mehua".
Hetken hiljaisuus ja oivallus. "Minä kaadan sen lattialle".

Todellinen koti on siellä missä on ystävät. 

(Kiitos Idalle loistavasta fb-päivityksestä, olen täysin samaa mieltä).

Ikävä on teitä kaikkia! <3