Viikonloppuja!

Tänään aion valloittaa Äkäskeron! Siispä pakkaan laukut ja ulos meen. (:

Viime viikonloppu 17.-18.8.2013

Pikakatsaus Leviin, vallus n.10 km 

Ihanaa palvelua, pieni idylli parkkipaikan laidalla. Suosittelen!

Viime viikonloppuna kävin elämäni kolmannen kerran Levillä. Sain kokea asiakaspalvelun molemmat laidat reissullani ja yllättäen se miellyttävämpi kokemus houkuttelee käymään uudelleen. Huonompaa onkin jo analysoitu ja jälkeenpäin enemmän naurettu kuin itketty. (:

Kun Tiina lähti skouttaamaan Levin reittejä maastopyörällä, lähdin itsekin vaeltamaan. Valitsin reitiksi Ice Agen polun, mikä kulki laskettelurinteiden läpi (hauskoja ja informatiivisia tauluja matkalla). Huohoti huoh, ylöspäin hän yrittää, vaikka Levitunturi näytti pieneltä nyppylältä, se tuntui noustessa jaloissa. En koskaan päässyt tai mennyt huipulle asti, mutta huipun kupeessakin oli karmean kylmä. Hetkisen pidin evästaukoa kirjan kera istuskellen kivellä.

Tauon jälkeen yritin vielä jatkaa matkaa, mutta kylmän tuulen käännyttämänä, päätin oikaista. Oikaisussa vain kävi niin, että reittini matka kasvoi kilometrillä ehkä kahdella. :D

Rinteestä pois, Golfin parkkipaikan läpi ja suunta kohti keskustaa. Matkalla sain naureskella alueen rikasta mielikuvitusta "Välirakka, Isorakka, Etelärakka, Viprakka, Vähärakka, Metsärakka, Kalliorakka, Pikkurakka"... Fb:ssä päivitykseeni kommentoitiin "Missä hiprakka?". En sitä nähnyt, mutta olettaisin, että sellainenkin alueelta löytyisi. 

Tiina oli jo kiertänyt reissunsa ja odotteli minua aivan ihanassa kesäkahvilassa. Tilasimme herkkuvohvelit, minä kaikilla herkuilla - Tiina vain vohvelilla, niiden kanssa nautiskelimme vahvaa luomukahvia. Kesäkahvilan teemaan sopi, että vohveleiden lautasena toimi haapapäre. 


Porttijärvelle, vaellus 3 km 

Leviltä jatkoimme matkaa Tiinan bongaamalle Porttijärven autiotuvalle (bongaus tapahtui Retkeilijän Autiotuvat -kirjaa selaamalla). Kävelymatka tuvalle oli lyhyt, mutta kaunis. Polku kulki pitkän harjun päällä, ja jopa minä ajattelin, kuinka mukavaa siinä olisi pyöräillä. :D Mut on selkeästi aivopesty ajattelemaan maastopyöräilyn mahdollisuuksia. 

Tuvalle päästyämme matkalla alkanut sade jatkui yhä. Tuvan pihassa olisi ollut laavu, mutta kylmissämme totesimme, että on kivempi paistaa makkarat autiotuvassa. Tupa oli hienosti varusteltu ja kodikas. Pihapiirissä oli tuvan ja laavun lisäksi lintutorni, liiteri ja kuusipuinen huussi (se ei ollut kovin maalaisromanttinen sisältä). 

Sunnuntainen Äkäslompolo, pyöräilyä 12,4 km + kävelyä 4,6 km = 17 km lenkki

Nukuin vahingossa yli puolen päivän. Koko aamun oli myöhemmin kuulemani mukaan paistanut aurinko ja ollut tosi hieno keli. Ajoitin itse reissuni siihen hetkeen kun sataa tihkutti ja aurinko piileskeli pilvien takana. Pyöräilin kämpältäni Kesänkijärven parkkipaikalle ja kävelin siitä laavulle pienelle evästauolle, sekä kuvaamaan uudet teräspitkokset. Oli muuten hyvä testata teräspitkoksia, kun oli satanut, eivät sitten yhtään olleet liukkaat. Kesänkijärven parkkipaikalle takaisin saapuessani aurinko loikkasi pilvien takaa ja sade loppui. 

Viikonloppu täynnä tuntureiden huiputuksia! (:

Nyt on taas ulkoilutettu vaelluskenkiä 28 kilometrin edestä. Ei paha. (: 

Viikonlopun vaellukset painottuivat Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon, mutta kipaisin myös Kittilän Kumputunturille. 

Kuin pieni pala "saaristoa" tunturissa, vaelluslenkki 8km 

Töiden jälkeen perjantaina lähdimme Tiinan kanssa kohti Kittilää. Auton ikkunasta katsottuna Kumputunturin silhuetti muistutti jylhää Saanaa. Tiina jaksoi kiivetessämme muistuttaa, että Kumputunturi on tasan 50 metriä korkeampi kuin Levi.  

Matkanvarrella oli vanha kota, mikä oli jo parhaat puolensa nähnyt. Joka tapauksessa ihan hyvä taukopaikka, vaikka me jatkoimmekin siitä ylöspäin. Reitti kulki ensin metsikössä, jonka jälkeen nousimme selkeästi tunturiin. Polkukin muutti muotoaan, mutta sen erotti yhä. 

Ylhäällä odotti pala kuivanmaan saaristoa. Huippu oli kasvien osalta karu ja vaikka maaperä olikin suurien kivilohkareiden muodostama, se oli todella nätti paikka. Ihasteltavaa löytyi niin palovartijan entisestä autiotuvasta, jossa oli ihan oikeat sängyt ja kotoisa tunnelma. Makkaroiden käristelyyn huipulla oli söpö 8-kanttinen huvila. Se oli ihana!

Palattuamme autolle ja ajettuamme muutaman kilometrin meitä aiemmin vastaan tullut porukka liftasi tien reunassa. Heille oli käynyt huipulla niin, että he olivat lähteneet laskeutumaan alas väärää puolta tunturia, joten kävimme heittämässä heidät tietä pitkin autolle. Olivat kyllä onnellisia ja väsyneitä matkalaisia.

 

 

Aja hiljaa autollas vain, tai muuten renkaahat puhkeaaaa....,  vaelluslenkki 9,5km

Olin kuullut Pyhäjärventien olevan kuoppainen, joten osasin varautua siihen. Köröttelin hitaasti, kuoppia väistellen kohti pitkältä tuntuvaa tien pätkää. Kunnes parkkipaikka levittäytyi isona eteeni. 

Vaihdoin tennarit vaelluskenkiin ja lähdin kulkemaan  melko pusikkoista kinttupolkua kohti Aakenustunturin Vareslakea. Ylempänä oli isoja peukalon pään kokoisia kypsiä mustikoita, joten matkanteosta ei meinannut tulla välillä mitään, kun kyykin yhtenään mustikanvarpujen tasalla. 

Vareslaelta oli hienot maisemat joka suuntaan, suota, metsää, järviä, lampia ja muutama isompi autotie. Yllästunturin laskettelukeskuskin näkyi sinne selkeästi, aivan kuin olisi seissyt tunturin vieressä.  Laskeutuessa näin hienon valkoisen poron, mutten saanut siitä mitään onnistunutta kuvaa, sillä se oli niin kaukana eikä päästänyt lähelle. 

Reitti tunturista alas kulki Pyhäjärven autiotuvan kautta, mikä sekin oli hieno paikka. Tuvan seinät olivat kaiverrettu niin nimin, nimimerkein ja suosikkibändein. Matka jatkui tuvalta rantaa myöden kohti autoa. Aivan lähellä Pyhäjärven autiotupaa ja sen laavuja oli kota, eikä sieltäkään paljolti matkaa ollut takaisin parkkipaikan laavulle ja sen takana olevalle kodalle. Täytyy siis todeta, että järven rantaa kulkevalle on monta pysähdyspaikkaa kyseisellä matkalla. Loppuu ennen pitkää eväät, jos monesti pysähtyy. Vastaantulijoita ei ollut, paitsi rantataipaleella.

Kukaksen kestävöidyn reitin testaus, vaelluslenkki 10,6km

Pitihän sitä viimein raahautua Kukaksellekin ja kirjaimellisesti raahautumiseksihan se meni. Pitkä loiva ylämäki, lämmin keli ja pitkähihainen paita saivat hienvirtaamaan ja vaeltajan huohottamaan. Katselin ympärilleni - ei ketään. Joten otin riskin ja heitin puseron reppuun. Jatkoin matkaa tyytyväisenä, urheilurintaliiveihin ja pitkiin juoksuhousuihin

pukeutuneena. Oli mukavan viileää. 

Kukaksen kestävöity reitti alkoi ylempää kuin olin ajatellut, mutta se oli hyvä. Vielä kun sitä pitkin kulkee enemmän ihmisiä, saataisiin reitin keskiosa vahvemmaksi ja leveämmäksi. Jopa polun alta kulkevien putkien päät olivat maisemoitu.

Sain nauttia huipun rauhasta jälleen yksin.