Villapaitoja ja kaakaota

Siitä on taas aikaa, kun viimeksi kirjoittelin kuulumisiani näkyville, siksi tästä tulee tiivistelmä kaikesta.

Ohituskaistalla

Aloitan kerrontani ja samalla tapahtumarikkaan viikkoni keskiviikosta, jolloin lähdin työpäivän jälkeen maastoratsastamaan. Tarkoitus oli pysyä jonossa ja omalla paikallaan koko reissun ajan, mutta sitten tuli ihana laukkapätkä, joka vei mennessään niin ratsastajan kuin poninkin. Whiuh! Jalustimeni katosivat jonnekkin ja siellä minä irvistelin selässä toivoen, että jollain taikavoimalla poni vielä pysähtyisi. Opettajan mielestä ratsastukseni näytti hallitulta - ainakin siltä osin, etten näyttänyt olevani tippumaisillani. :D
Hallittua se tosin ei ollut, muuten en olisi mennyt ohi jonosta ja pistänyt muidenkin taitoja koetukselle. Kun palasin ekalta ohitusreissultani oli koko jono epäjärjestyksessä. Täytyy todeta, että kentällä aitojen sisällä ratsastaminen on helpompaa, vaikka toisaalta osasyynä taisi olla kenttäkilpailuja kiertäneen ponin kilpavietti, kun maastoon päästiin. Ensi kerralla täytyy olla napakampi ratsastajana ja silloin toivottavasti pääsen taas kentälle harjoittamaan unohtuneita taitojani. Vikahan ei ollut ponin.

Metsässä on jo paikoitellen mustikoita. Kaarnikatkin maistuvat melko hyviltä.

Äkäslompolon muoti-ilmiö

Torstaina maailman meno muuttui ainakin Äkäslompolossa. Tähän mennessä ihmiset olivat pukeutuneet normaalisti syysvaatetuksin, mutta iltaa kohden varustus näytti siltä, että talvi olisi saapunut Lappiin. Syy kerrospukeutumiseen ei ollut siinä, että ulkona olisi ollut pakkasta (uskokaa tai älkää, sitä on jo öisin ollut), ja 27.8.2012 satoi ensilumi Kilpisjärvelle.

Torstai toi mukanaan muutakin erikoista, mm. Kino Ylläksen, jonka ensimmäisenä esityksenä oli klo 18:00 Kellokkaan auditoriossa Arktiset Tulet -dokumenttielokuva (Les Feux Arctiques, ohjaaja Gretta Sammalniemi), se oli upeasti toteutettu pääosin opiskelijavoimin. Tulien jälkeen kävin työkavereiden kanssa syömässä Selvässä Pyyssä, josta jatkoimme kämpälleni vaihtamaan vaatteet ja siitä ulkoilmaelokuvateatteriin Ihmisen rinkiin.

Illan toinen elokuvanäytös oli siis ulkona, jossa istuttiin täysin säiden armoilla. Sää ei kuitenkaan koitellut illalla, muuten kuin lämpötilan suhteen. Ainoastaan valkokangas väreili melko voimakkaasta tuulesta. Illan elokuvana oli ohjaaja Teppo Airaksisen Kulman pojat, joka hersyili huumoria ja suomalaisten elokuvien tapaan kiroilua ja juopottelua. Elokuvan aikana ilta pimeni vähitellen ja kaunis kuu nousi tunturin takaa kadotakseen välillä pilvivaippojen taakse.

Minä olin pukeutunut kuin mökkiläinen konsanaan, vaikka niin olivat muutkin. Torstain varustuksenani oli mm. toppaliivi, takki, villapaita, lapaset, ulkoiluhousut ja talvikengät. Perjantain ulkoilmanäytökseen ajattelin lisätä varustukseeni toppatakin ja kuumaa kaakaota.

Kellokas kuutamossa (joka näyttää kohdevalolta)

Myrsky

Torstai-perjantai yön aikana tuuli voimistui  ja aamulla se uhkasi kaataa ulkoilmaelokuvateatterin valkokankaan. Sitä lähtivät pelastamaan lukuisat vapaaehtoiset miehet. Olisihan se karua, jos niinkin hieno tapahtuma kuin Kino Ylläs saisi traagisen lopun ulkonäytösten osalta.

Toistaiseksi illalle on luvattu vesisadetta, mikä on ikävää, sillä ulkona olisi tarkoitus pyörittää elokuvaa nimeltä Nälkäpeli. Jos tämä "myrsky" jatkuu saatetaan näytös siirtää sisätiloihin. Se on toisaalta harmillista, sillä ulkona elokuvaan tulee oma erilainen tuntunsa ja erilaiset elokuvaillat muistaa paremmin.

Suuri kiitos Kino Ylläksen järjestäjille! On mahtavaa, että näinkin pienessä kylässä tarjotaan niin kyläläisille kuin matkailijoillekin mahdollisuus nauttia elokuvista. Hienoa työtä!

Elokuvaajan uraa uurtamassa

Jo ennen Kino Ylläs -tapahtumaa päänmenokseni suunniteltiin pieniä esittelyvideoita kansallispuistosta. Pari kuukautta myöhemmin minulle ehdotettiin, että tekisin erään vanhan videoesityksen tilalle kansallispuistosta kertovan lyhytelokuvan. Voi pojat! Nyt pitää opiskella elokuvausta ja ohjaamista. Tästä tulee hauskaa ja vaativaa. Voisinkohan lainata joltakin pienen junaradan, jotta kuvauksiin tulisi erilaista tuntua vai pitäisikö asentaa jalustan jalkoihin pyörät. Saa nähdä mitä tästä tulee. Harjoitus tekee mestarin tai no ainakin ok:n!

Ensimmäinen lyhytleffa taitaakin tulla ulos lähiaikoina (ei tosin paras laadultaan). Pitäisiköhän luoda sitä varten youtubeen kanava? Taidan nähdä tähtiä.

Tervetuloa Lappiin (syötäväksi)!

Aloitetaan kuvallisella viestillä. Se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, jotka aion tähän rustata.

Näyttää aika kauniilta tuo mun jalka tällä hetkellä. En suinkaan levinnyt rakkaan enkä telonut itseäni missään sen kummemmin. Satuin vain nauttimaan lämpimästä kesäpäivästä, joka toi mukanaan muutamia satoja pienen pieniä lentäviä otököitä. 

Minä kun luulin, että hyttysten ja mäkäräisten jälkeen oltaisiin onnellisesti voitolla, eikä tarvitsisi enää kärsiä ja raapia itseään, kun kutittaa. Turha toivo. Täällä Lapissa on sellaisia otuksia kuin polttiaiset. Ne ovat noin kahden millimetrin kokoisia ja litistäessä pienentyvät entisestään. Hyttyset imevät verta, mäkärät vie palan mennessään, mutta polttiaiset nimensä mukaisesti polttavat. Ja mun reaktion näkee oheisesta kuvasta. 

Nyt jalka ei enää onneksi kutia (paitsi jos erehdyn raapimaan sitä), mutta alku oli ihan hirveä. Nuo läntit on suoraan luun päällä, joten oli aika kipeä jalka, tuntui jopa kävellessä. 

Joten tervetuloa Lappiin syötäväksi! Herkuttelukeidas on taas auki. Hyttyset ovat toisella puolen tunturia - onneksi ja polttiaisetkaan eivät näin kylmällä vaella. Toisaalta toivoisin silti, ettei kesä olisi vielä ohitse ja saataisiin täälläkin nauttia lämpimistä päivistä. 11 asteen kolea sää on kuitenkin aika karu ja loppu viikolle on luvattu jopa johonkin aikaa -1 astetta. Hrrr... 

Pahoittelut, sillä tässä kirjoituksessa on vain 189 sanaa.

Tänä iltana kävin Riikan kanssa Kuerilla, jonne meni helppo polku. Löysimme sieltä linnakkeen, muutamia nuotiopaikkoja ja postilaatikon, jota joku oli pitänyt roskiksena. Jättikokoisia variksenmarjoja on paljon, ne ovat kuitenkin edelleen yhtä pahoja kuin aiemminkin. Annoin niille taas uuden mahdollisuuden olla parempia kuin viimeksi. :D

+ 47 sanaa.

Kuinka majoittua Ylläksellä

Nyt sekin on testattu, ettei luonani voi halpa majoittua. Ylläs on kesä aikaankin kallista seutua, tämä verraten siihen, että mm. Levillä ja Oloksella on paremmat tarjoukset. Olen myös oppinut, että tarjoukset on tehty kahdelle ihmiselle, jolloin esim. hotelli saa enemmän korvausta palveluistaan. Tai no onko hotellille iso korvaus 40 euroa per henkilö? No kuitenkin yksin matkustaessa edut eivät juurikaan näy.

Se miksi en itse voi majoittaa ainakaan tällä hetkellä, johtuu siitä, että… Mie asun vuokralla pienessä huoneessa ja siinä huoneessa on ainoastaan yksi sänky. (Taipuukohan sana mie, miun, entä miten sanotaan meidän?) Mie jaan tämän asunnon satunnaisten sekä pitempi aikaisten asustelijoiden kanssa, jotka myös maksavat talon palveluista. Mie oon merkinnyt omat ruokatuotteeni nimellä – niin harmittavalta kuin se voikin tuntua nälkäisen mielestä. Ne on miun ja mie ostin ne omilla rahoillani, jotta saisin syödäkseni. Oon mie ollut kivakin joidenkin ruokatuotteiden kohdalla tai no ehkä enemmänkin  ”jos mie oon joutunut tämän testaamaan, eikä kukaan oo kertonut miulle, että se on pahaa, niin kosto on suloinen”.  Niissä jutuissa ei tietenkään ole nimeä, koska haluan niistä eroon, jotta voin myöhemmin ostaa jotain parempaa.

Palatakseni siihen Ylläksellä asumiseen ja samalla täysin uuteen tilanteeseen eli siihen kuinka kurjasti voi käydä, kun sohvapaikkaa ei ole. Näin kävi herra H:lle (nimi jääköön blogini lukijoille arvoitukseksi henkilön toivomuksesta). Herra H vaelsi yli 80 km päästäkseen loistavaan majoitukseen, jonka luuli olevan tarjolla. Koska minä en pysty eikä myöskään pieni huoneeni voi muuttua halpa majoituspaikaksi, jouduin tekemään todella karun tempun. Olen pahoillani herra H. Tämä kyseinen herrasmies oli muutenkin nukkunut taivasalla ja kansallispuiston kodissa, autiotuvissa ja ties missä, missä voi nukkua luvallisesti. Niin mie majoitin hänet hyttysten ruuaksi kotaan. Aamulla sain kuulla, ettei hyttysiä ollut. Makuupaikka oli kuitenkin ollut kovempi, kuin seuraavan yön hotellipaikka.

Mitä tästä opimme? Kannattaa varmistaa, että teillä on majoitus täällä, jos tulette kylään. Mieluiten hoitakaa se itse, sillä tällä hetkellä mie en pysty tarjoamaan oikein mitään muuta kuin ystävällisen hymyn ja pahoitteluita.

Tilanne toki voi muuttua hieman, jos muutan nykyisestä huoneestani toiseen sijaintiin. Sekin jääköön vielä arvoitukseksi, sillä en tiedä asiasta itsekään vielä mitään. 

Tilanteen sankari 

Haluan myös mainita, että kurjien tilanteiden lisäksi on hyviäkin tilanteita, ainakin lopulta. Tänään työpaikkani pihaan ilmestyi hurjan pehmeäkarvainen karkulainen. Mie aattelin eka, että se on karhu ja päätin istua ihan paikallaan aidalla. Sitä ei olisi tarvinnut tehdä, sillä karkulainen lähestyi varovasti ja lopulta se osoittautui äärimmäisen kiltiksi koiraksi. Hetki sitten sain koiran omistajan kiinni. Onneksi on olemassa onnellisia loppuja. Paras palkkio löytäjälle on se, että karkulainen ja omistaja löytävät toisensa. 

Rakkaa, rakkaa, rakkaa

Täällä on mennyt aika töiden teossa ja lenkkeillen. Riikan synttäreitä juhlistettiin mm. Kellostapulin huipulla, jossa oli mahtavat maisemat. Rinnettä alas oli hankalampi tulla, vaikkakin Riikka loikki kiveltä toiselle kuin tunturi(edellä mainittu sana pitäisi oikeasti vuori)kauris. Mulla on vielä harjoiteltavaa noiden rakka-alueiden kanssa toimimisessa.

Riikan kanssa tehtiin myös 8km iltalenkki tunturijärven laavulle, joka osoittautui nätiksi paikaksi. Matkan varrella oli jätti hilla. Mie odotan, että se kypsyy ja syön sen. Luultavasti joku pupu ehtii ensin.

Helsingin hektisyyttä pakoon lähtenyt Hanna, löysi itsensä myöhemmin hyvin rauhallisesta tunturimaailmasta. Torstaista lähtien ollaan täällä urheiltu ja syöty kaikki kulutetut kalorit takaisin. Aika fiksua eikö? Torstaina kiivettiin melkein Ylläksen huipulle, ehkä korkeampi kohta olisi ollut vähän vielä ylempänä, jonka jälkeen kierrettiin loput Varkaankurun lenkistä (vaivaiset 7km). Perjantai kulutettiin lähes kokonaan Kesänkitunturin kierroksella. Ei se Pirunkuru ollut niin paha, mutta toisaalta eipä Äkässaivoakaan ollut ihmeellinen. Tämäkin uskomatonta kyllä, vähän päälle 7km.

Tänään käytiin kuvaamassa ja tutustumassa Äkäsmyllyyn, Äkässaivoon ja Peurakaltion Tallikahvilaan. Jälkimmäisessä ihania villasukkia ja pipoja. Mie tykkään villasukista! Onneksi mulla ei ollut tarpeeksi käteistä mukana, joten en voinut kartuttaa villasukka varastoa. Mutta voiko niitä olla Lapissa koskaan liikaa?

Hanna lähtee sunnuntai-iltana takaisin Helsingin huiskeeseen ja koulunpenkille. Mutta sitä ennen tarkoitus olisi vielä kiertää Kellostapulin ympäri eli 9km lenkki. Ollaan arviotu, että meillä menee siihen ainakin neljä tuntia. Katsotaan pysytäänkö aikataulussa. Siispä luvassa rakkaa, rakkaa, rakkaa..

Vauhdin hurmaa

Siskoni kommentoi minulle, että "kirjoita välillä jotain jännääkin". Haluaisin kirjoittaakin, mutta täällä ei ole vähään aikaan tapahtunut mitään jännää. Elämä on niin leppoista, että jännittävyys jää jääkaapin murahtelujen tasolle.

Jos pitää etsiä lisää jänniä juttuja, niin jotenkin pienesti siihen voidaan yhdistää viime viikon ratsastustunnin, sillä enhän ole ratsastellut vuoteen. Tästä se kuitenkin lähtee taas. Saa nähdä, miten sitä talvella tarkenee ratsastaa, jos innostus ei ole lopahtanut siihen mennessä. Tämän viikon ratsastus sujui edellistä paremmin, vaikka tuli sitä tehtyä Tiitun kanssa ties minkälaista piruettia, kun ratsastajalla (eli minulla) ei ollut kaikki ihan hallussa.

Karhuja ei ole kävellyt vastaan, vaikka niitä on täälläpäin nähty. Karhu-uutisten jälkeen olen nähnyt niitä unissani. Sekin oli jo tarpeeksi kamalaa. En nimittäin haluaisi olla silmätysten karhun kanssa - vaikkakin toisaalta olisi hienoa valokuvata karhuja (mieluiten toki jostain kopista).

Ajattelin kuvaavani auringon nousun, mutta näemmä se jää viikonloppuun, sillä aion nukkua aamulla niin pitkään kuin voin. Alla kuitenkin ilta-auringon viimeiset rippeet pilvissä. Enpä ollut ajoissa paikalla, en siis nähnyt koko auringonlaskua.