Taitavaa tunnistusta

Joidenkin työpäivät todella ovat erilaisia. Eikä se erilaisuus näy vain siinä, kulkeeko eri reittiä töihin tai hakeeko aamukahvinsa poikkeuksellisesti toisesta paikasta kuin muina aamuina. Erilaisuus näkyy siinä miten poikkeavasta sisällöstä työpäivä voi koostua. Alunperin en ajatellut kertovani töistä tässä blogissa, mutta tämä kokemus on kyllä pakko jakaa, vaikka sitten tiivistettynä yhteen blogitekstiin.

Kaikki alkoi maanantaista 9. heinäkuuta 2012, jolloin työt lähtivät rullaamaan normaalilla painollaan eli melkoisen leppoisasti. Varsinainen käänne tapahtui kuitenkin puolen päivän aikoihin, jolloin meille (työkaverilleni ja minulle) selvisi, että pääsisimme (harvinaista kyllä, ulkopuolisina) todistamaan porojen merkkausta kameroiden kera.

Kesä-heinäkuusssa merkitään porojen vasat eli ne pienen pienet söpöt tyypit, joita tekisi mieli halata, kun ovat niin ihania. Porojenhoitajat hyödyntävät porojen kokoamisessa räkkää (eli hyttysten suurta määrää). Nämä kamalat verenimijät kokoavat porot isoksi laumaksi. Lappalaisittain laumaa kutsutaan sanalla "tokka".

Yhtenäinen porotokka ohjataan aitaukseen, jossa ne merkitään. Samassa aitauksessa on monen eri poron omistajan poroja. Niiden tunnistaminen on ulkopuoliselle sekä kokemattomalle henkilölle aivan mahdotonta. Ei luulisi, että poron voisi tunnistaa korvaan leikattujen merkkien mukaan myös niiden liikkuessa, mutta kyllä vain voi. Siitä ovat elävänä todisteena porojen omistajat.

Seuraavaa tapaa käytettiin porojen merkkaamisessa, jossa olin mukana seuraamassa. Porojen vasat seurasivat emäänsä, jolloin poron omistaja tunnisti, mikä vasa on minkä emän, sillä emän korvamerkistä voidaan tunnistaa kenen poro on. Vasa otettiin kiinni suopungilla (lasson tapainen), jonka jälkeen kaksi porojen hoitajaa merkkasivat vasan omistajan merkkiin. Merkitsemisen jälkeen vasa päästettiin irti, jotta se voisi uudelleen etsiä emänsä. Kun kaikki vasat on merkitty voidaan porot päästää takaisin vaeltamaan vapaasti ympäri maastoa. (Suomen käsityön museo ja oma kokemus, 2012)

Tapa, jolla porot merkataan on vanha. Kuuleman mukaan myös muita tapoja on yritetty, kuten numeroitua kaulapantaa, korvamerkkiä, (tatuointia), mutta ne eivät ole toimineet yhtä hyvin kuin porojen merkkaus perinteisellä tavalla. Perinteinen merkitseminen suoritetaan vasan korvaan puukolla, mutta käytettävissä on myös saksia (Maatalousyrittäjien eläkelaitos, 2010).

Porojen merkitseminen on kaksi piippuinen juttu. Eläinsuojelulaki vastaan porojen omistajat - perinteet vastaan nykyaika. En osaa ottaa kantaa asiaan, sillä siihen vaikuttaa niin moni tekijä. Jos olet kiinnostunut eläinsuojelulaista porojen kohdalla, suosittelen lukemaan oheisen luonnoksen vuodelta 2006 (Porojen hoito ja käsittely). Huomaathan, etten ole vastuussa linkin sisällön oikeellisuudesta. Oheinen dokumentti tuli vastaan googlen antimina.

Oli upeaa seurata kuinka porotokan juostessa ympäri aitausta niiden jalat nostattivat maasta pölypilven, joka auringon valossa näytti hämmästyttävän taianomaiselta. Samalla porojen ääriviivat tulivat esille auringon valon hohteessa. Oli ilta ja viimein myös yö, mutta aurinko paistoi edelleen.

Maanantai 9. heinäkuuta sai todellakin erilaisuuden leiman. Tällaisen tapahtuman kokee harva, ellei sitten ole porojen omistaja.



Jos huomaat, että olen ymmärtänyt ja kirjoittanut jotain väärin. Ole kiltti ja laita kommenttia, niin voin korjata virheeni.

Lähteet:
Maatalousyrittäjien eläkelaitos, 07.04.2010 http://www.mela.fi/Tyohyvinvointi/Tyoturvallisuus/Poronhoito/Tyovaiheet/Vasojen-merkinta
Suomen käsityön museo
http://www.craftmuseum.fi/poro/poro/kesa.html