sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Markkinapäivä

Aamulla lähdin ajelemaan kohti Pajalan markkinoita. Kyseistä tapahtumaa oli minulle hehkutettu valtavasti, mutta eivät ne mielestäni esim. Rauman silakkamarkkinoista eronneet - paitsi kalaa ei ollut tarjolla niin paljon.
Pajalan kirkko oli kuitenkin hieno ja sääkin oli hyvä, vaikka sadetta olikin lupaillut. Me turistit unohdimme tietenkin vaihtaa rahaa, joten ostokset jäivät ruokailun tasolle - ravintolassa, kun kelpasi korttikin.

Pajalan reissulla tuli nähtyä myös Kolarin kylä, joka ei ollut ollenkaan niin idyllinen kuin Äkäslompolo. Teki mieli jo omille alueille, vaikka en tiedä voiko niitä omiksi kutsua viiden päivän jälkeen. Ehkä voikin.

Koreja markkinoilla.

Huikean erikoinen vessa vasemmalla. Hetken jo mietin, pitäisikö omaan kämppään (sitten kun sellaisen omistan), hankkia hienon värinen vessan kansi/reuna systeemi, jolloin voisi säästyä ainakin vanhassa talossa kaakeliremontilta, jos kaakelit ovat hyvät, mutta eivät ihan sellaiset kuin haluaisi.  Ja oikeassa kuvassa Pajalan kirkko.


Tässä palattiin jo kohti Suomea. Rajan ylitys oli hieno ja helppo. Eipä ainakaan ollut mitään pitkiä jonoja kuin joillakin rajoilla on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti