Ennen kuin muutin Lappiin soluasuntoon, olin ehtinyt asua yksin jo seitsemän vuotta. Se on pitkä aika oman iän mittapuussa. Nakkilassa asuin perus yksiössä, jossa oli alkovi, ja ruman vihreä kylpyhuoneen lattia, mistä opin pitämään. Sen kämpän kalusteet seurasi kapeaa sänkyä myöten Espoon kämppään, kunnes vihdoin sain ihanan 120 cm levyisen sängyn. Espoon kämppä oli melkein samanlainen pohjapiirustukseltaan, mutta vain peilikuva edellisestä. Siinä oli aivan ihanat kylppärin kaakelit, sellaiset pienet vaaleat mosaiikkilaatat, jotka heijastivat eri sävyjä. Espoon kämppään tuli mun asumisen loppuaikana sekä valmistumisen kynnyksellä putkiremppa, joten asuin sitten osan ajasta evakossa Tonin ja Marin kämpillä. Oon isosti kiitollinen vieläkin väliaikaismajoituksesta. Tonin luona opin ensimmäistä kertaa elämään kämppiksen kanssa tai no olemalla itse se kämppis. Voi Toni raukka, sai varmaan ikuiset traumat niistä palapeilien hyödyntämisestä eteistansseissa. :D
Tässä nykyisessä kämpässä on samaa Espoon kämpän kanssa se, että mulla on yhä tavaroita pahvilaatikoissa (ei sentään vaatejätesäkkejä kuten putkirempan aikaan), aivan kuin oisin juuri muuttanut tai muuttamassa pois. No toisaalta kohtahan sitä taas ollaan jossain päin Suomea.
Lisäksi kylpyhuoneen seinän tehostelaatat ovat samanväriset kuin Nakkilan kylppärin lattia.
Muistaakseni mun ensimmäinen reaktio kämpästä oli, että vau onpa uutta ja vihreää. On vihreä-keltaiset matot, vihreät verhot, haalean männyn vihreät kaapit, oliivin vihreä Teeman astiasto, jopa mun makuupussi sointuu tähän vihreyteen, se on itseasiassa sävy sävyyn Marimekon Unikkokuvioisten pyyhkeiden kanssa, joita on kaappi pullollaan.
Koska en varsinaisesti asu omassa vuokrakämpässä vaan solussa, niin en oikein voi tämän sisustusta uusiksikaan pistää. Olen kuitenkin saanut tupakeittiön seinälle kolme asiaa: seinäkellon, lämpömittarin (mikä näytti tänä aamuna +10 astetta) ja sammutuspeiton. Hih hei! Vielä kun tätä vihreyttä tasapainottamaan saataisiin se musta- tai tummanharmaa kulmasohva.
Kämppiksiä
Muuttaessani tänne solukämppään minua lievästi sanoen hirvitti, mitä tästä tulisi. Tässä kämpässä kämppikset ovat kuitenkin satunnaisia, he yöpyvät täällä yön tai muutaman, jonka jälkeen lähtevät. Tilanne on tavallaan hieman stressaava, koska koskaan ei voi tietää onko kämpällä joku muukin.
Olen kuitenkin tutustunut todella mukaviin ihmisiin, joiden kanssa on ollut hauska jutella taiteesta, linnuista, asuntokaupoista, vuokra-asuntojen hinnoista, karaokesta ja vaikka mistä.
Nyt olen asunut viikkoa vaille 2 kk:ta 17-vuotiaan kanssa. Tässä asumisessa on hyvät sekä huonot puolensa. Itse pyrin ajattelemaan positiivisesti, eli iloitsen pienistäkin asioista. Kämppis taas on aamuisin niin hapan kuin sitruuna, että en tiedä onko parempi olla aamuisin kokonaan hiljaa vai toivottaa rohkeasti hyvää huomenta.
Hetki sitten kämppiksinäni oli muusikoita ja heistä yhden 3-vuotiais lapsi sanoi näin yhtenä aamuna:
"Isi! Anna mehua". Saatuaan mehun lapsi tokaisee, "Minä en ollenkaan juo tätä mehua".
Hetken hiljaisuus ja oivallus. "Minä kaadan sen lattialle".
Todellinen koti on siellä missä on ystävät.
(Kiitos Idalle loistavasta fb-päivityksestä, olen täysin samaa mieltä).
Ikävä on teitä kaikkia! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti